![]() |
||||||||||||||||||||
Fawkes Twilight VH-53727Faktat
LuonneLuonteeltaan Kassu on mitä miellyttävin ori, joka käyttäytyy suurimman osan ajastaan varsinaisen herrasmiehen tavoin, mitä nyt toisinaan orilla saattaa olla osansa ja arpansa tallipihan kummallisissa kommelluksissa: jos tallin irtaimistoa, etenkin jotain ruokaan liittyvää, on mystisesti kadonnut, kannattaa syytökset kohdistaa Kassuun. Kassu onkin erittäin perso lähes kaikelle ruualle ja tämä saattaa aina välillä tuottaa ongelmia, kun kesken talutuslenkin jyhkeä ori päättää ojan toisella puolella kasvava ruohon olevan tavoittelemisen arvoista. Ruokinnan suhteen on myös aina saanut olla tarkkana Kassun kohdalla, ori kun vaikuttaa nälkää kärsivältä koko hereilläoloaikansa. Ratsuna Kassua voisi joku kutsua hieman laiskaksikin, mutta usein kyse on vain siitä, ettei ratsastaja osaa vaatia tarpeeksi. Kassu ei ole automaatti millään tavalla vaan joskus tuntuu, että jokainen liike täytyy kiskoa siitä irti. Vauhdikaskin se tosin osaa olla sille päälle satuttuaan, mutta harvemmin ori kuitenkaan kuumuu sen suuremmin vaan pysyy aina hyvin käsissä. Liikkeiltään Kassu on hieman kömpelöhkö vaikka näyttävä se osaakin olla ja kantaa itseään hyvin. Kouluradat eivät kuitenkaan juurikaan saa oria innostumaan, mutta kaikki kömpelyys ja laiskuus on taatusti tiessään kun se pääsee esteradalle. Kassu on vankkaan rakenteeseensa nähden yllättävän ketterä eikä siltä hyppyvoimaakaan puutu, ja itsevarmalla otteella se leiskauttaa erikoisempienkin esteiden yli kepeän oloisesti. Kassu on myös erittäin rauhallinen kisapaikoilla ja käyttäytyy siellä oikein mallikelpoisesti, mikä edelleen tekee siitä mitä loistavimman kisakaverin estekentille. Sukutaulu
KisakalenteriAvaa kisakalenteri pop-up-ikkunaan tästä. Jälkeläisetsyntymäaika, sukupuoli, virallinen nimi, emä |
||||||||||||||||||||
| Photo on the header by Stock.XCHNG, layout by Silent Song Design // Valid XHTML and CSS |