![]() |
||||||||||||||||||||
Ch Tammihaan Hertta VH-43097, KTK-IIFaktat
LuonneHertta on selvästikin tullut luonteensa puolesta äitiinsä – molemmat ovat vahvatahtoisia, helposti yksitoikkoiseen puuhaan kyllästyviä, ja ainakin nyt Hertta on nopeasti kuumeneva ja vahvasuinen. Karsinassa tammalla tulee olla paljon kaikenlaista puuhaa, tai neiti kyllästyy ja keksii itse jotakin omaa, mikä ei välttämättä aina kaikkia miellytä – ainakaan ihmisiä; mikä onkaan ihanampaa, kuin ruokakuppiaan pureksiva ja karsinansa ovea huvikseen potkiskeleva hevonen? Tämän takia Hertalle sitten kiikutetaan kaikenlaista karsinaan viihdykkeeksi. Tutun hoitajan Hertta ottaa kyllä hyvin vastaan karsinaansa, mutta vieraisiin se suhteutuu varauksella. Ratsastaessa Hertta painaa menemään eteenpäin ilman minkäänlaisia aikeita hidastaa – eli eteenpäinpyrkimystä löytyy, mutta jarrut ovatkin sitten melko lailla hakusessa. Tamman suu ei ole niitä herkimpiä, eikä neitiä todellakaan saa jarruttamaan pelkällä ohjalla – istunnalla ja ratsastajan rauhallisuudella on paljon vaikutusta asiaan – kuten myös seinällä tai aidalla. Esteelle päin mennessä ei Herttaa pidättele sitten oikeastaan mikään, ja varsinkin radalla ei ole ollenkaan epätavallista, että ratsastajalla on vaikeuksia pysyä kyydissä mukana. Yleensä tekisikin mieli jättää rata kesken ja jäädä ympyrälle pyörimään... Mutta koska kisoissa ei ainakaan niin kannata tehdä, ei auta kuin yrittää pitää tamman pää ylhäällä ja jatkaa urheasti matkaa. Ratsastajalta vaaditaan myös kärsivällisyyttä, sillä mikä onkaan ärsyttävämpää kuin liitää koko ratsastuskerta lisätyissä askellajeissa, eikä puolipidätteillä ole minkäänlaista vaikutusta – tällöin tekisi kyllä mieli repäistä ohjista kunnolla, mutta tällaistahan en Hertta voi sietää sitten ollenkaan, ja joka tapauksessa sen on kuitenkin pakko joskus hidastaa. Vaikka sitten seinään. Sukutaulu
KisakalenteriAvaa kisakalenteri pop-up-ikkunaan tästä. Jälkeläiset10.09.08 o. Hämypuron Hämähäkkimies [i. Sisun Sharmantti] |
||||||||||||||||||||
| Photo on the header by Stock.XCHNG, layout by Silent Song Design // Valid XHTML and CSS |